Tässä on varsin hyvä esimerkki siitä, mihin liikunnan vältteleminen parhaimmillaan johtaa. Heräsin tänään aamulla kuudelta siihen, etten voi nukkua, koska joka paikka on jumissa: pohkeita ja takareisiä särkee ja niskat ja hartianseutu tuntuvat olevan ihan jumissa. Sen siitä saa, kun ei jaksa moneen viikkoon venytellä kunnolla!

Kävin kuitenkin eilen pitkästä aikaa taas salilla. Uusin löytöni jumppatunneilta on PowerStep (55min), jossa joka toinen biisi nostetaan sykettä laudalla ja joka toinen biisi tehdään lihaskuntoa levytangon kanssa. Tunti oli railakkaan mukava, mutta ei jaksanut oikein nostaa fiilistä ja motivaatiota treeniin. Ainakaan tänään ei tunnu mitenkään kovin energiseltä.

Mietiskelin sängyllä maatessani sitä, miten ongelmallinen oravanpyörä elämästäni on kaiken kaikkiaan muodostunut. Olen jo vuosia koittanut antaa itselleni katteettomia lupauksia siitä, että ensi kesään mennessä olen hoikempi ja liikunnallisempi tai ensi viikolla/ huomenna aloitan treenaamisen tosissaan. Miksi jonkinlaisen perusliikuntatason ylläpitäminen on niin vaikeaa? Miksi liikuntaa ja painonhallintaa pitää ajatella jonkinlaisena jaksona tai suorituskautena?

Voisin käydä kävelemässä ulkona viileässä ilmassa pienen lenkin ja venytellä paikkoja. Ehkä sitten pystyy taas nukkumaan ja fiiliskin on jo parempi.

EDIT: Päätinkin sitten käydä heti aamutuimaan BodyPumpissa, kun se sattui sopivasti alkamaan klo 7.30. Nyt on taas yksi muuri murrettu, nimittäin se, etten muka jaksa treenata kovaa heti aamusta. Kyllä meno oli ihan samanlaista kuin muinakin vuorokauden aikoina! :) Pumpin jälkeen poljin kuntopyörää 10 min ja venyttelin kevyesti. Paikat tuntuu olevan vieläkin vähän jumissa, joten pitänee venytellä vielä illalla lisää.

"Kuulun heihin joiden silmät on peitetty siivillä

heihin joita liikuttaa tahto, polttava ikävä"

Vilja-Tuulia Huotarinen, Naisen paikka

Päätin alkaa kirjoittamaan blogia, jonka avulla toivon voivani murtaa ruumiini ja mieleni ympärille kasvattamani muurit. Olen 24-vuotias opiskelija, jonka elämässä liikunta ja syöminen käyvät ainaista kamppailua keskenään. Olen käynyt kuntosalilla vuodesta 2005 lähtien, mutta siitä huolimatta kuntoilu ei ole muodostunut itsestään selväksi osaksi arkeani. Sen sijaan liikunnallinen elämä tuntuu koko ajan haastavammalta ja painon- ja elämänhallinnan taidot ovat karisseet kuin tuhka tuuleen.

Muuri nro 1: Itsekurin puute. Maksan kuukaudessa salijäsenyydestäni n. 56 euroa, mutta käyn silti salilla vain n. 1-3 kertaa viikossa. Joskus voi mennä viikkojakin ilman yhtään salitreeniä! Treenini ovat liian epäsäännöllisiä ja tavoiteet uupuvat.

Muuri nro 2: Syömisen ja liikunnan suhde. Ajatusmaailmassani on valloillaan ajatus, että jos syön yhtenä päivänä liikaa, peli on jo menetetty. Voin siis viettää päiviä kotona mussuillen herkkuja ja ahmien ruokaa. Salitreeni korvautuu ruoalla.

Muuri nro 3: Kaikki tai ei mitään. Jos en pysty pitämään itseäni pitkiä aikoja kovan ja päämäärätietoisen treenin tiellä, en tee mitään.

Muuri nro 4: Mieliala. Tiedän, että liikunta ja musiikki piristävät mielialaani ja pitävät minut paremmin vireessä, mutta silti saatan istua koulutöiden parissa päiväkausia.

Muuri nro 5: Paino. En osaa hallita painoani pienillä päätöksillä. Ajatusmaailmani on enemmänkin "syön nyt, laihdutan myöhemmin".

Näiden muurien murtamiseen minun olisi siis tarkoitus ryhtyä etsimään keinoja ja ratkaisuja. Tavoitteena on aktiivinen ja kaikin puolin tasapainoinen elämä. Suurin syy siihen, miksi koen kahlinneeni itseni kaikenlaisten muurien sisälle on se, että olen aikoinani (vuosi taisi olla 2005) liikkunut paljon ja saanut pudotettua painoani roimasti: 55 kilosta 47 kiloon kahdeksassa viikossa. Olen siis pystynyt aikaisemmin noudattamaan hyvin kurialaista elämää ja saanut kokea, millaista on elää hoikkana ilman alleja, paksuja reisiä ja pohkeita ja muhkeaa takapuolta. Painan tällä hetkellä 54,5 kiloa, mutta en ole tyytyväinen ulkonäkööni. Pituutta lyhyellä ruodollani on 155 senttiä.

Vielä reilu puoli vuotta sitten (vuosina 2006-2009) harrastin melko aktiivisesti erästä kamppailulajia ja kävin salilla. Tuolloinkin elämässä oli liikunnallisia tavoitteita ja motivaatiota. Kyllästyin kuitenkin kamppailemiseen ja siitä se todellinen alamäki sitten alkoi...

Nykytilassa käyn siis salilla n. 1-3 kertaa viikossa (jos sitäkään) ja olen lahjakkaampi treeneistä lusmuilemisessa ja ruuan mussuilussa kuin ikinä! Jotenkin tuntuu, että olen välillä omalle elämälleni täysin sokea (silmät peitetty siivillä) ja yritän motivoida itseäni liikkumaan pyrkimyksenäni  vain vuoden 2005 mukainen treeni ja itsekuri. 

Tavoitteenani on nyt päästä irti kaikista kahleistani. Haluan muuttaa elämäntapaani niin, että olen liiikunnallisesti aktiivisempi ja vahvempi. En halua potea joka viikko syyllisyyttä liikkumattomuudestani ja mussuiluistani. Haluan oppia asettamaan itselleni pieniä tavoitteita, joiden saavuttamisesta voin nauttia.

Tässä blogissa seurataan siis treenipäiväkirjaani ja kamppailuani liikkumattomuutta ja mussuilua vastaan. Samalla koitan kiinteyttää kroppaani, jotta olisin myös ulkonäkööni entistä tyytyväisempi. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!